Vaatteiden pesumerkinnät

Monilla on tapana leikata vaatteiden hoito-ohjelappu pois, sillä se saattaa kutittaa tai näkyä esimerkiksi huivissa ikävästi päällepäin. Harva kuitenkaan muistaa hoito-ohjeita myöhemmin ja tästä syystä saattaa hoitaa vaatteitaan miten sattuu – mikä näkyy esimerkiksi vaatteen värien haalistumisena, nyppyyntymisenä, venymisenä tai kutistumisena.

Vaatteiden hoito-ohjelappu sisältää erilaisia pesumerkintöjä, jotka kertovat vaatteelle sopivat pesu- ja silityslämpötilat, pestäänkö vaate koneessa, käsin vai kemiallisessa pesussa sekä saako vaatteen kuivata kuivausrummussa tai valkaista. Hoito-ohjeet annetaan vaatteeseen aina kokonaisuutena huomioiden myös esimerkiksi napit ja muut yksityiskohdat.

Pesumerkintöjä kannattaa noudattaa, sillä ohjeista poikkeaminen voi vaikuttaa vaatteisiin eri tavoin: esimerkiksi liian kuuma pesu saattaa vaurioittaa silkkiä tai kutistaa pellavan, kun taas puuvilla puolestaan kestää kovempaakin käsittelyä.

Vaatteiden pesumerkinnät eivät siis ole turhia – päinvastoin. Hoito-ohjeita noudattamalla pidät vaatteen hyväkuntoisena ja käyttökelpoisena pidempään.

Yleiset vaatteiden hoito-ohjeet

Tärkein vaatteiden hoito-ohje on hoito-ohjelapun säilyttäminen. Näin osaat noudattaa oikeita pesumerkintöjä ja pidennät merkittävästi vaatteen käyttöikää.

Toinen tärkeä pesuohje on oikeanlainen lajittelu: vaatteet kannattaa lajitella värin, likaisuuden ja pesulämpötilan mukaan. Hyvä perussääntö on pestä tummat ja vaaleat vaatteet erikseen.

Vaatteet kannattaa myös pestä nurinpäin käännettynä, jolloin ehkäiset värin ja printtien kulumista, nyppyyntymistä sekä pesuraitojen syntymistä. Lisäksi kannattaa myös pestä täysiä koneellisia, niin säästät samalla vettä ja luontokin kiittää!

Noudata pesulämpötiloja: liian kylmässäkään vedessä vaatetta ei kannata pestä, sillä se saattaa sekoittaa värit kuosillisissa vaatteissa.

Muista myös säilyttää vaatteet asianmukaisesti: joko henkarissa tai siististi viikattuna. Etenkin helposti ryppyyntyvät materiaalit kannattaa laittaa jo kuivumisvaiheessa henkariin, jolloin vältyt niiden jatkuvalta silittämiseltä.

Hyvä tietää tekstiileistä

  • Valitse arkivaatteiksi tekstiilejä, jotka kestävät vesipesun sekä tarvittaessa rumpukuivauksen.
  • Valitse pesuaine vaatteen kankaan mukaan: herkille kankaille neutraali pH.
  • Puuvilla ja pellava saattavat kutistua hieman pesussa valmistustavasta riippuen.
  • Viskoosista tehty vaate kannattaa kuositella pesun jälkeen takaisin mittoihinsa, sillä se saattaa mennä kasaan pituuden osalta.
  • Käytä valkoisille puuvillavaatteille valkaisevaa pesuainetta, jotta ne pysyvät valkoisina.
  • Älä kuivata silkkivaatteita auringossa, sillä auringonvalo vaurioittaa värejä.

Pesumerkinnät

Vaatteiden pesumerkinnät on standardoitu ja pesumerkinnöissä on yleensä viisi erilaista symbolia. Ne kertovat vaatteelle suositellun pesu- ja silityslämpötilan sekä saako vaatteen valkaista, kuivata rummussa tai pestä kemiallisesti. Näiden lisäksi vaatteissa saattaa olla suomalaisista hoito-ohjeista poikkeavia merkintöjä, esimerkiksi vaatteen kuivumiseen liittyen.

Hoito-ohjeessa olevaa pesu- tai silityslämpötilaa ei kannata ylittää, sillä tällöin vaate saattaa vahingoittua. Symbolin lämpötila on korkein vaatteelle suositeltu pesulämpötila.

Viiva pesulämpötilasymbolin alla tarkoittaa hellävaraista pesua, jolloin pesukonetta ei kannata täyttää täyteen asti. Hellävaraisuutta vajaamman täytön lisäksi lisäävät suurempi veden määrä sekä kevyempi linkous. Kankaista esimerkiksi silkki ja villa vaativat hellävaraisen pesun.

Vaatteiden pesumerkinnät kannattaa tarkistaa jo kaupassa, sillä esimerkiksi kemiallista pesua vaativien arkivaatteiden vieminen pesulaan on pidemmän päälle vaivalloista. Arjessa kannattaakin suosia helposti hoidettavia vaatteita, jotta voit pestä mahdollisimman täysiä koneellisia.

Tutustu alla yleisimpiin vaatteiden pesumerkintöihin:

Kaipaatko vinkkejä vaatteiden hoitoon?

Pyrimme aina kertomaan tuotteidemme tuotekuvauksissa vaatteiden hoito-ohjeet, jotta tiedät jo ennen ostopäätöstä, millaista hoitoa vaate kaipaa.

Mikäli vaatteen hoidosta herää kuitenkin kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä asiakaspalveluumme verkkokauppa@aukia.fi tai lue lisää vinkkejä vaatteiden hoitoon blogistamme: